lauantai 28. huhtikuuta 2012

Lisää ja aina lisää...

Heippa!
Nyt on pitänyt vähän hiljaista, koska on ollut viime aikoina vähän kiirettä ja stressiä. Mutta ei se mitään, nyt on ollut pari vapaapäivää ja tänään käytiin siskon ja äidin kanssa ostamassa multaa ja kukkasia piristämään meidän pihaa. Koska valmistauduin laittamaan sormet multaan (<3) päätin myös erotella huimat 4 APPELSIININ TAIMEA isompiin purkkeihin, nyt on kaksi isompaa purnukkaa joissa on kaksi taimea yhdessä. Laitan kuvia myöhemmin kunhan kerkeän. Noh kun olin jo valmiiksi saanut sormeni tuhrittua istutin myös avokadon siemenen äidin rohkaisemana.
Myöhemmin äitini alkoi pilkkoa ananasta ja siskoni kanssa pohdimme ananaksen kasvua ja niin löysin jonkin ihmisen itse kirjoittaman (ilmeisesti jonkinlainen blogi) tekstin jossa hän kertoi ananaksen kotikasvatuksesta huonekasviksi, mistä minä omassa höperyydessäni innostuin... ja nyt minulla on tuolla prosessi aluillaan. Vielä en saanut multaan laittaa, mutta ei minun kovin kauaa tarvitse odottaa sen toteutumista. Mutta INNOLLA odotan tulevaa.
Laittelen taimista ja istutuksista myöhemmin kuvia. Seuraavaan kertaan! Hei hei!

torstai 12. huhtikuuta 2012

Appelsiinia appelsiinia!

Laitoin tasan kuukausi sitten appelsiinin siemeniä kasvamaan ihan kokeilu mielessä. Kun viimeksi katsoin niin ei ollut mitään tullut, jotain viikko/puoltoista sitten. Mietin, että mitäköhän tapahtuu, tuleeko mitään niistä ollenkaan. Mutta tänään mami muistutti minua tuosta yrityksestä ja näytti ja WAU siellä oli yksi noin 5cm pituinen varsi ja pari ihanan vihreää lehteä! Johan minä pomppasin innoissani ylös ja katselin ihastellen tuota luomusta. Ja tottakai, tässä kuvia !







Kyllä heti piristi tämä tapahtuma ja toi iloisen mielen :) Toivottavasti säilyy elossa ! :D
Näkyilemisiin ja aurinkoista päivän jatkoa kaikille!

torstai 5. huhtikuuta 2012

Tänään olin vähän Kotkassa ystävien kanssa shoppailemassa ja mukaan tarttui ponnareitten ja pinnien lisäksi iso kukka sormus ja aivan ihanat kesäkorkkarit, kiilakorkkipohjaiset sellaiset! Tässä olis pientä piilomainonta kuvia :D



Nämä kaunottaret tulevat kovaan käyttöön kesällä! Hintaa oli näillä kullannupuilla 20e, löydät kyseiset kengät H&M : stä.
Ja myös söin elämäni ensimmäisen SUBWAY-leivän ja oli se kyllä kehujen arvoista. Oikein hyvää. Ja jotta tästä ei tulisi mitään mainostekstiä niin puhutaan jotain...
Minulla oli erittäin mukava päivä Kotkassa ja erityisesti koska oli luvallinen poissaolo-vapaapäivä koulusta, koska minulla oli oikeasti Kotkaan päivällä asiaa, josta syystä ainoat kaksi tuntia olivat minulle vapaat.
Mutta jostain syystä aamulla sain viestin kännykkääni, että missä meillä olisi eräät tunnit jota ainetta meillä ei edes ole tässä jaksossa. Sanoin vain, että en tiennyt en tule, ja sillä hetkellä se olisi muutenkin ollut mahdotonta, koska minulla ei ollut lähelläkään mitään koulutavaroita. Ja edellisenä päivänä olin tullut normaalisti 8 kouluun, mutta meillä alkoikin koulu 12, jota en myöskään tiennyt. Mutta ei se mitään eilis ilta oli ihana ja tämä päivä muutoin erittäin onnistunut.

Hyvää ja kaunista kevättä kaikille ja ensi kertaan!